Mikko Pantti

"Selailin noin pari vuotta sitten läpi työvoimatoimiston avoimia työpaikkoja, joista yksi kiinnostavalta kuulostava työpaikkailmoitus ohjasi minut Baronan nettisivuille. Siellä täytin hakemuksen ja kahden haastattelukierroksen jälkeen olinkin jo töissä.

Nykyään yhä suurempi osa firmoista rekrytoi välitysfirmojen kautta, joten sitä kautta on helpompi löytää kiinnostavaa ja monipuolista työtä, josta itsekin voi sitten oppia uutta. Ja sillä tavalla saa kuitenkin suhteita firmoihin, josta voi jatkossa poikia vakituinen työ.

Haastavinta työssä on se, että koko ajan tulee uusia laitteita markkinoille. Kaikissa on uusia ominaisuuksia ja jokaisella valmistajalla on omat kikkansa niiden ongelmien selvittämiseksi. Haasteita tuo myös kova kiire ja työn määrä aikataulujen ollessa tiukat. Jos virheitä tulee, syyllinen löytyy aina peilistä.

Mukavinta on se, että oman työn jäljen näkee heti ja voi olla iloinen siitä mitä on saanut aikaiseksi. Varsinkin niissä tapauksissa, joissa työ on ollut hankala ja sisältänyt ongelmia. Tietysti on myös mukava olla siinä mielessä onnellisessa asemassa, että on saanut mukavat ja työnsä osaavat työkaverit, joiden puoleen on voinut kääntyä ongelmatilanteissa."


Reima Väisänen

”Muutamia vuosia sitten olin tilanteessa, jossa huomasin kaipaavani enemmän haasteita ja vaihtelua työnkuvaani. Edelliset kolme vuotta olin tehnyt ylläpitotehtäviä, joten päätin ryhtyä etsimään toisenlaista tehtävää. Ystäväni oli työskennellyt rekrytointifirman kautta ja keikkaluontoiset tehtävät tuntuivat juuri sellaiselta vaihtelulta, mitä halusin. Katselin netistä Baronan työpaikkailmoituksia ja kiinnostuin Protien järjestelmäasiantuntijan paikasta. Yrityksenä Protie kiinnosti myös sen takia, että kyseessä oli sopivan kokoinen yritys, jolloin työtoimenkuva on suhteellisen laaja.

Aloitin työt 2007 syyskuussa Baronan työntekijänä ja 2008 heinäkuussa siirryin Protien omille palkkalistoille. Työ on juuri sellaista mitä unelmatyöni on tällä hetkellä, erilaiset tehtävät tuovat haluamaani vaihtelua päivään. Työnkuvaani kuuluu asiakasyrityksille tehtävän lähituen lisäksi kuuluu mm. Microsoftin messaging tuotteiden käyttöönotto -ja migraatioprojektit

Koulutukseltani olen Datanomi sekä tietokoneasentaja (lähiverkkopalvelut). Alan jatkuva kehitys luo kuitenkin tarpeen lisäkoulutukselle ja olenkin erittäin tyytyväinen siitä, että Protie mahdollistaa työntekijöiden jatkuvan kouluttautumisen. Tälläkin hetkellä päivitän tietojani mm. HP:n ja Microsoftin kursseilla.

Barona IT:n kanssa on ollut helppo asioida ja olen huoletta voinut jättää asiani heidän hoidettavakseen. Hyvällä palvelulla ja oikeasti välittävällä asenteella uskon, että Baronan kanssa löytää muuttuvassa maailmassa kaikkiin elämäntilanteisiin sopivia haasteita.”